Produkt
KlappentextPauli Liikala kertoo omakohtaisista kokemuksistaan ja näkemyksistään mm. jälleensyntymisestä, meditoinnista, kanavoinnista eli meditatiivisesta kirjoittamisesta, intuitiosta, selvänäköisyydestä ja selvätietoisuudesta. Mukana on myös omakohtaisia kokemuksia karman ja universaalin rakkauden käsittelystä.Tämän vuoden aikana Paulin oma intuitio ja selvänäköisyys on kehittynyt voimakkaasti. Niiden seurauksena Pauli on nähnyt välähdyksiä useista entisistä elämistään sekä saanut niiden elämien henkilöihin ja tapahtumiin liittyvää selvätietoisuutta. Näissä entisissä elämissä on ollut mukana useita hänen apassiheimonsa jäseniä ja se on osoitus siitä, että tietyt henkilöt ympäristössämme kuuluvat samoihin sieluperheisiin, joissa roolit ja oppiläksyt vaihtelevat. Entisten elämien selvittäminen ei saa koskaan olla itsetarkoitus eikä ajanvietettä. Yleensä entisiä elämiä näytetään meille sen vuoksi, että voimme puhdistaa niihin liittyvät karmat anteeksiantojen avulla. Paulille on ilmaantunut näitä puhdistettavia elämiä usean apassiheimon jäsenen kanssa ja puhdistuksia tulee vielä todennäköisesti lisää.
Details
ISBN/GTIN978-952-330-101-6
ProduktartBuch
EinbandartKartoniert, Paperback
Verlag
Erscheinungsjahr2015
Erscheinungsdatum24.11.2015
Seiten176 Seiten
SpracheFinnisch
MasseBreite 148 mm, Höhe 210 mm, Dicke 12 mm
Gewicht264 g
Artikel-Nr.36271053
Rubriken