Hugendubel.info - Die B2B Online-Buchhandlung 

Merkliste
Die Merkliste ist leer.
Bitte warten - die Druckansicht der Seite wird vorbereitet.
Der Druckdialog öffnet sich, sobald die Seite vollständig geladen wurde.
Sollte die Druckvorschau unvollständig sein, bitte schliessen und "Erneut drucken" wählen.

Tarinoita tornistani

E-BookEPUBePub WasserzeichenE-Book
178 Seiten
Finnisch
Books on Demanderschienen am21.04.20221. Auflage
Kun katselee maailman menoa ylhäältä tornista, näkee asiat vähän eri perspektiivistä. Tarinoita tornistani on kokoelma kertomuksia ja valokuvia jotka herättävät ajatuksia, mielikuvia ja tunteita. Ne ovat täynnä hauskoja tapahtumia tosielämässä ja mystisiä kohtaamisia vierailla mailla.

Nimeni on Pau Valent. Olen syntyjäni suomalainen mutta vakaumukseltani eurooppalainen. Olen asunut monissa eri paikoissa ja matkustellut paljon. Innostukseni kirjoittamiseen syttyi joi kansakoulussa voitettuani kirjoituskilpailun. Silloin päätin vakaasti, että minusta tulisi isona kirjailija. Ensimmäisten epäonnistuneiden yritysten jälkeen kuitenkin huomasin, että ensin olisi elettävä asiat joista haluaa kirjoittaa. Tämä suunnitelmani kehittyä kirjailijaksi oli sinänsä hyvä, mutta jossain vaiheessa huomasin, että olisi myös alettava kirjoittaa, mikäli haluaisi saada jotakin julkaistua. Tämän prosessin tuloksena syntyi esikoisteokseni: Viimeinen syksy. Julkaistu 2017. Vuonna 2019 julkaisin toisen teoksen: Eväsretki matonkudeniitylle. Marraskuussa 2021 ilmestyi kolmas teos Bonsaipuun juurella. Kukin näistä kirjoista on itsenäinen kertomus, vaikkakin ne liittyvät väljästi toisiinsa. Viimeinen syksy on tavallaan jatkoa myöhemmin julkaistulle kertomukselle. Ja Bonsaipuun juurella sijoittu kahden aiemmin julkaistujen väliin. Näiden tarinoiden johtavana teemana on ihmisen käyttäytyminen seksuaalisina olentoina. Toisinaan se ilmenee rakkautena, vaikka jotkin sen muodot saattavat johtaa rikollisiin tekoihin. Ja usein seksuaaliset halumme johdattavat meidät tilanteisiin, joista on vaikeaa tai jopa mahdotonta selviytyä omin avuin. Mikään, mikä tavalla tai toisella liittyy seksuaaliseen kanssakäymiseen, ei ole tasa-arvoista. Vallankäyttö, uskonnollinen johtajuus, vahvemman oikeus, ja kyky manipuloida toista osapuolta ovat usein välineitä, joiden avulla heikompi osapuoli saadaan vasten tahtoaan suostumaan johonkin sellaiseen, jota tämä ei itse pidä hyväksyttävänä tai edes normaalina. Tarinoissani paha saa kuitenkin aina palkkansa, ja hyvä ihmiset saavat jatkaa tavallista, arkipäiväistä elämäänsä.mehr
Verfügbare Formate
BuchGebunden
EUR25,20
E-BookEPUBePub WasserzeichenE-Book
EUR9,99

Produkt

KlappentextKun katselee maailman menoa ylhäältä tornista, näkee asiat vähän eri perspektiivistä. Tarinoita tornistani on kokoelma kertomuksia ja valokuvia jotka herättävät ajatuksia, mielikuvia ja tunteita. Ne ovat täynnä hauskoja tapahtumia tosielämässä ja mystisiä kohtaamisia vierailla mailla.

Nimeni on Pau Valent. Olen syntyjäni suomalainen mutta vakaumukseltani eurooppalainen. Olen asunut monissa eri paikoissa ja matkustellut paljon. Innostukseni kirjoittamiseen syttyi joi kansakoulussa voitettuani kirjoituskilpailun. Silloin päätin vakaasti, että minusta tulisi isona kirjailija. Ensimmäisten epäonnistuneiden yritysten jälkeen kuitenkin huomasin, että ensin olisi elettävä asiat joista haluaa kirjoittaa. Tämä suunnitelmani kehittyä kirjailijaksi oli sinänsä hyvä, mutta jossain vaiheessa huomasin, että olisi myös alettava kirjoittaa, mikäli haluaisi saada jotakin julkaistua. Tämän prosessin tuloksena syntyi esikoisteokseni: Viimeinen syksy. Julkaistu 2017. Vuonna 2019 julkaisin toisen teoksen: Eväsretki matonkudeniitylle. Marraskuussa 2021 ilmestyi kolmas teos Bonsaipuun juurella. Kukin näistä kirjoista on itsenäinen kertomus, vaikkakin ne liittyvät väljästi toisiinsa. Viimeinen syksy on tavallaan jatkoa myöhemmin julkaistulle kertomukselle. Ja Bonsaipuun juurella sijoittu kahden aiemmin julkaistujen väliin. Näiden tarinoiden johtavana teemana on ihmisen käyttäytyminen seksuaalisina olentoina. Toisinaan se ilmenee rakkautena, vaikka jotkin sen muodot saattavat johtaa rikollisiin tekoihin. Ja usein seksuaaliset halumme johdattavat meidät tilanteisiin, joista on vaikeaa tai jopa mahdotonta selviytyä omin avuin. Mikään, mikä tavalla tai toisella liittyy seksuaaliseen kanssakäymiseen, ei ole tasa-arvoista. Vallankäyttö, uskonnollinen johtajuus, vahvemman oikeus, ja kyky manipuloida toista osapuolta ovat usein välineitä, joiden avulla heikompi osapuoli saadaan vasten tahtoaan suostumaan johonkin sellaiseen, jota tämä ei itse pidä hyväksyttävänä tai edes normaalina. Tarinoissani paha saa kuitenkin aina palkkansa, ja hyvä ihmiset saavat jatkaa tavallista, arkipäiväistä elämäänsä.
Details
Weitere ISBN/GTIN9789528040064
ProduktartE-Book
EinbandartE-Book
FormatEPUB
Format HinweisePub Wasserzeichen
Erscheinungsjahr2022
Erscheinungsdatum21.04.2022
Auflage1. Auflage
Seiten178 Seiten
SpracheFinnisch
Artikel-Nr.9169196
Rubriken
Genre9200

Inhalt/Kritik

Leseprobe


Tutustuin Sofíaan hississä. Hän työnsi tullessaan lastenvaunuja ja talutti taaperoa vapaalla kädellään. En ollut nähnyt häntä koskaan aikaisemmin, mikä johtui siitä että olin vasta hiljattain muuttanut taloon.

Hiljan ei kyllä aivan pitänyt paikkaansa, sillä olin asunut kattohuoneistossa jo kaksi vuotta. En juuri tuntenut naapureitani, mikä johtui työstäni. Toisaalta naapureita oli talossa yli kuusikymmentä, joten kaksi vuotta oli kyllä varsin lyhyt aika oppia tuntemaan heidät kaikki. Tunsin Carmenin, joka asui miehensä kanssa toisessa kerroksessa, Josén, joka valittiin asiakasyhdistyksen presidentiksi viime vuonna ja Antonion, joka korjasi vedenlämmittimeni pian muuttoni jälkeen. Muutamia tunsin ulkonäöltä, mutten tiennyt heidän nimiään.

Hissi oli ahdas ja kaiken lisäksi sinne joutui menemään ikään kuin kulman takaa, koska ovi aukesi käyntisuuntaa kohti eikä päinvastoin. Näiden nykyaikaisten suuripyöräisten vaunujen kanssa se oli erityisen hankalaa, sillä ne eivät oikein tahtoneet kääntyä niin pienessä tilassa. Kaiken lisäksi hikoilimme paksuissa talvivaatteissa, sillä vaikka aamulla oli pari astetta pakkasta, niin nyt iltapäivällä lämpötila oli noussut yli viiteentoista. Pidin ovea auki, jotta hän pääsi lapsineen sisälle ja menin itse perässä.

Esittelin itseni - uusi asukas kun olin - ja hän sanoi asuvansa kuudennen kerroksen viidennessä asunnossa. Siis minun alapuolellani, sillä itse asuin kattohuoneistossa. Juttelimme jotain säästä, ja muistaakseni kysäisin jotain lapsistakin. Lastenvaunuissa nukkuva oli poikalapsi ja minua suurilla silmillään tuijottava kolmevuotias oli kuulemma nimeltään Aina.

Pari kuukautta myöhemmin tapasin Sofian parkkihallissa. Hän oli nostellut painavan näköiset ostoskassinsa tavaratilasta ja irrotteli nyt lapsiaan turvaistuimista, kun saavuin paikalle Nissan Qashqaillani. Nyt siis tiesin, kenen ne kaikki rojut olivat, joita oli alkanut kerääntyä parkkipaikan nurkkaan, vaikka niitä ei siellä olisi saanut säilyttää. En saattanut käsittää, miten hän aikoi saada ostoksensa ja lapsensa kuljetetuksi hissille asti, joten tarjouduin kohteliaasti auttamaan.

Sofía oli niitä ihmisiä, jotka eivät lainkaan osanneet pelätä vieraita. Olin tavannut muitakin hänen kaltaisiaan naisia. Tämä, aivan liian luottavainen käytös, oli saanut minut ajattelemaan, että kyse oli jonkinlaisesta alistumisreaktiosta. Samanlaisesta, jota esiintyy apinoilla, kun alemmassa asemassa oleva tarjoutuu nyppimään kirppuja alfauroksen turkista. Sofían kaltaisilla naisilla on usein tapana naamioida oma epävarmuutensa osoittamalla liiallista läheisyyttä jopa aivan ventovieraille. Hänen kaltaistensa ihmisten reviiri on lähestulkoon olematon ja siksi he usein, sitä lainkaan huomaamatta, tunkevat itsensä häiritsevän lähelle toista ja koskettelevat tätä tahattomasti.

Niinpä nyt, kun ahtauduimme hissikoppiin, Sofía lapsi käsivarrellaan, hän tarttui minua käsivarresta vasemmalla kädellään samalla, kun kiitti minua avusta. Silloin näin hänen vihkisormuksensa. Tunnistin sen heti, sillä se oli omani.

Tiedätkö , sanoin, minä olen tehnyt tuon sormuksen.

Niinkö? Sofía sanoi. Hänen äänensä kuulosti kiinnostuneelta ja hänen pitkät ja aistikkaat sormensa puristivat hieman kovemmin käsivarttani. Se häiritsi minua hieman.

Oletko sinä Hectorin vaimo? kysyin.

Olen. Mistä sinä hänet tunnet?

Me olimme samalla luokalla. En tiennytkään, että Hector asuu tässä talossa. Kun tapasin hänet viimeksi, hän asui vanhempiensa kotona Feliu Turan kadulla, mutta siitä on jo aikaa. Kerro hänelle terveisiä.

Seuraavan kerran tapasin Sofían kaksi päivää myöhemmin. On omituista, ajattelin, että törmään häneen jatkuvasti, vaikka parina aikaisempana vuotena en ollut nähnyt hänestä vilaustakaan, kuten en Hectoristakaan. Arvatenkin se johtui siitä, että minun aikatauluni oli täysin muuttunut nyt, kun olin muuttanut työhuoneeni pois Sant Gugatista. Se oli ollut hyvä ratkaisu jo siitäkin syystä, että nyt minulle jäi enemmän vapaa-aikaa, kun sitä ei tuhraantunut ruuhkassa istumiseen.

Nousin parkkihallista hissillä, kun se pysähtyi heti seuraavaan kerrokseen. Ovi avautui ja näin, että tulija oli Sofía. Hän tervehti minua niin tuttavallisesti, kuin olisimme tunteneet aina toisemme. Hänellä oli päällään avokauluksinen kukkakuvioinen pusero ja muodonmukaiset, kapealahkeiset housut. Vaikka tämä oli vasta kolmas kerta, kun tapasimme, totesin, että hän osasi pukeutua tyylikkäästi.

Kurotuin pitämään ovea auki, kun oven ja vaunujen välistä livahti sisälle pikkuinen Aina. Hänellä oli toisessa kädessään tuttipullo ja toisella kädellään hän kurkotti painamaan hissin kuutosnappia. Silloin hänen pullonsa putosi ja se vierähti hänen äitinsä jalkoihin.

Kun Sofía kumartui nostamaan pulloa lattialta, satuin katsahtamaan hissin peräseinää peittävään peiliin. Näin hänet siinä peilissä takaapäin ja kumartuneena. Tuon näyn nähtyäni ymmärsin välittömästi, miksi Hector oli kuolannut hänen peräänsä niihin aikoihin, kun meillä vielä oli tapana kokoontua perjantai-iltaisin porukalla Via Finaleen. Mutta siitäkin oli jo monen monta vuotta. Sitten muutin Sant Gugatiin ja menetin tyystin kontaktini entisiin ystäviini. En edes muista olinko nähnyt Hectoria kuin sen yhden ainoan kerran hänen tullessaan tilaamaan vihkisormusta, joka nyt kiilteli tuossa sirossa ja viettelevässä nimettömässä, joka ojentautui koskettamaan käsivarttani.

Havahduin ajatuksistani siihen, että Sofía sanoi jotakin.

Anteeksi, mitä sanoit?

Sitä vain, että sopisiko sinun tulla meille jonain viikonloppuna illalliselle? Voisitte muistella vanhoja aikoja, Hector ja sinä. Hän pyysi minua kysymään sinulta, kun hänellä itsellään on niin kovasti työkiireitä.

En pystynyt lainkaan kuvittelemaan, mitä koulutoverini ja entinen ystäväni teki töikseen. Silloin, kun vielä tapailimme, hänellä oli pilveä poltellessaan tapana vouhottaa siitä, kuinka hän menisi yliopistoon lukemaan kauppatieteitä. Siellä ne isot rahat liikkuu, hänellä oli tapana sanoa.

Tietämättä miten kieltäytyä kyllin kohteliaasti, myönnyin ja sovimme lopulta seuraavan viikon lauantaista.

Laskeuduin portaita kuudenteen. Sofía avasi oven ja toivotti minut tervetulleeksi. Hänen poskisuudelmansa oli lämmin ja viipyilevä. Minulla ei ollut suuria odotuksia illallisen suhteen ja kuten arvata saattoi, se ei yltänyt edes odotusteni tasolle. Sofía teki kyllä parhaansa, sitä en voinut kieltää, mutta minulla ja Hectorilla ei ollut mitään yhteistä, mistä keskustella.

Selvisi, että hänellä oli metallialan yritys, joka teki töitä autoteollisuuden alihankkijana. Hector kertoi minulle uudenlaisen umpion erikoisominaisuuksista, jollaisia tulevassa automallissa olisi. Kuuntelin häntä kuitenkin vain puolella korvalla, sillä silmäni lepäsivät hänen vaimossaan, joka kulki keittiön ja olohuoneen väliä. Sofíalla oli sinä iltana päällään ohut vaaleanvihreä toppi, jossa oli kapeat olkaimet ja samansävyinen hame. Huomasin myös, että hän oli maalannut varpaankyntensä kellanvihreiksi. Samalla mietin, mihin ihmeeseen hän oli kätkenyt kaikki raskauden jälkeiset kilonsa.

Tuon illallisen jälkeen kului miltei puoli vuotta ennen kuin tapasin Sofían uudelleen. Se, etten enää törmännyt häneen hississä, johtui etupäässä siitä, että minulle oli tarjottu opetustehtäviä. Tuotti melkoisesti päänvaivaa yhdistellä omia töitäni, oppitunteja sekä niiden valmistelua ja siksi tein pitkää päivää.

Oli lauantai ja olin menossa kahville sekä ostamaan päivän lehden. Oikaisin puiston läpi, jota yleisesti kutsuttiin Teletappipuistoksi, kun näin Sofían istumassa yksin penkillä puun...
mehr