Hugendubel.info - Die B2B Online-Buchhandlung 

Merkliste
Die Merkliste ist leer.
Bitte warten - die Druckansicht der Seite wird vorbereitet.
Der Druckdialog öffnet sich, sobald die Seite vollständig geladen wurde.
Sollte die Druckvorschau unvollständig sein, bitte schliessen und "Erneut drucken" wählen.

Kuolleen miehen lista

E-BookEPUBePub WasserzeichenE-Book
488 Seiten
Finnisch
BoD - Books on Demanderschienen am16.05.20242. Auflage
Kun Barcelonalaisen tehtaan varastorakennuksesta löydetään pahoinpidelty mies nosturin koukkuun hirtettynä, se olisi hyvinkin voinut merkitä loppua tälle tarinalle. Kuollut mies onnistui kuitenkin jättämään jälkeensä listan, jolla on kaksikymmentäkolme nimeä. Pilar ja Nina pakenevat henkensä edestä amerikkalaisia palkkamurhaajia. Se, minkä alunperin piti olla kosto vailla vähäisintäkään riskiä, muuttui yllättäen epätoivoiseksi pakomatkaksi. Tilanne on toivoton, mutta lopulta he saavat apua hyvin yllättäviltä tahoilta. Naiset matkustavat Madridiin missä roolit vaihtuvat, ja saalistetuista tulee armottomia saalistajia.

Nimeni on Pau Valent. Olen syntyjäni suomalainen mutta vakaumukseltani eurooppalainen. Olen asunut monissa eri paikoissa ja matkustellut paljon. Innostukseni kirjoittamiseen syttyi joi kansakoulussa voitettuani kirjoituskilpailun. Silloin päätin vakaasti, että minusta tulisi isona kirjailija. Ensimmäisten epäonnistuneiden yritysten jälkeen kuitenkin huomasin, että ensin olisi elettävä asiat joista haluaa kirjoittaa. Tämä suunnitelmani kehittyä kirjailijaksi oli sinänsä hyvä, mutta jossain vaiheessa huomasin, että olisi myös alettava kirjoittaa, mikäli haluaisi saada jotakin julkaistua. Tämän prosessin tuloksena syntyi esikoisteokseni: Viimeinen syksy. Julkaistu 2017. Vuonna 2019 julkaisin toisen teoksen: Eväsretki matonkudeniitylle. Marraskuussa 2021 ilmestyi kolmas teos Bonsaipuun juurella. Tarinoissani paha saa kuitenkin aina palkkansa, ja hyvä ihmiset saavat jatkaa tavallista, arkipäiväistä elämäänsä.mehr
Verfügbare Formate
BuchKartoniert, Paperback
EUR29,10
E-BookEPUBePub WasserzeichenE-Book
EUR19,99

Produkt

KlappentextKun Barcelonalaisen tehtaan varastorakennuksesta löydetään pahoinpidelty mies nosturin koukkuun hirtettynä, se olisi hyvinkin voinut merkitä loppua tälle tarinalle. Kuollut mies onnistui kuitenkin jättämään jälkeensä listan, jolla on kaksikymmentäkolme nimeä. Pilar ja Nina pakenevat henkensä edestä amerikkalaisia palkkamurhaajia. Se, minkä alunperin piti olla kosto vailla vähäisintäkään riskiä, muuttui yllättäen epätoivoiseksi pakomatkaksi. Tilanne on toivoton, mutta lopulta he saavat apua hyvin yllättäviltä tahoilta. Naiset matkustavat Madridiin missä roolit vaihtuvat, ja saalistetuista tulee armottomia saalistajia.

Nimeni on Pau Valent. Olen syntyjäni suomalainen mutta vakaumukseltani eurooppalainen. Olen asunut monissa eri paikoissa ja matkustellut paljon. Innostukseni kirjoittamiseen syttyi joi kansakoulussa voitettuani kirjoituskilpailun. Silloin päätin vakaasti, että minusta tulisi isona kirjailija. Ensimmäisten epäonnistuneiden yritysten jälkeen kuitenkin huomasin, että ensin olisi elettävä asiat joista haluaa kirjoittaa. Tämä suunnitelmani kehittyä kirjailijaksi oli sinänsä hyvä, mutta jossain vaiheessa huomasin, että olisi myös alettava kirjoittaa, mikäli haluaisi saada jotakin julkaistua. Tämän prosessin tuloksena syntyi esikoisteokseni: Viimeinen syksy. Julkaistu 2017. Vuonna 2019 julkaisin toisen teoksen: Eväsretki matonkudeniitylle. Marraskuussa 2021 ilmestyi kolmas teos Bonsaipuun juurella. Tarinoissani paha saa kuitenkin aina palkkansa, ja hyvä ihmiset saavat jatkaa tavallista, arkipäiväistä elämäänsä.
Details
Weitere ISBN/GTIN9789528073932
ProduktartE-Book
EinbandartE-Book
FormatEPUB
Format HinweisePub Wasserzeichen
Erscheinungsjahr2024
Erscheinungsdatum16.05.2024
Auflage2. Auflage
Seiten488 Seiten
SpracheFinnisch
Dateigrösse465 Kbytes
Artikel-Nr.15167144
Rubriken
Genre9200

Inhalt/Kritik

Leseprobe

1.

Espanjalainen mies, 30 vuotta, kiinnostunut löytämään naisen Dominikaanisesta tasavallasta joka haluaa asua kanssani Madridissa. Ei lapsia. Whatsapp +34 609123456

Nicolas Grande käveli eräänä toukokuisena torstaiaamuna suurten plataanipuiden varjostamaa asfaltoimatonta katua. Sitä reunusti kummaltakin sivulta jalkakäytävä, jonka laatoitus oli vuosien saatossa irtoillut ja jonka karhunvatukat, köynnöskasvit ja rikkaruohot olivat vallanneet miltei kokonaan. Huhtikuun sateet olivat syöneet kadun pintaan syviä uurteita, joita hänen piti kulkiessaan varoa.

Kello oli seitsemäntoista minuuttia yli seitsemän. Hän tiesi sen vilkaisematta rannekelloaan.

Nicolas oli saanut kellon lahjaksi viisikymmentä täytettyään ja palveltuaan yrityksessä kolmekymmentäneljä vuotta. Ei se Rolex ollut - eipä tietenkään - muttei myöskään mikään Festina. Nicolas muisti aina pitää Lotustaan hyvin näkyvästi esillä, etenkin vieraillessaan serkkunsa luona Huelvassa.

Kello kuusi kolmekymmentä Nicolas heräsi, kuten joka ikinen aamu, oli sitten arki tai pyhä. Hän venytteli sängyllään kolme minuuttia kuunnellen vaimonsa Montsen kevyttä tuhinaa. Toisinaan se yltyi kuorsaukseksi, mutta ei niin kovaksi, että se olisi häirinnyt Nicolaksen yöunta. Nicolas oli niitä ihmisiä, jotka paneuduttuaan yöpuulle vaipuivat miltei heti syvään uneen, jota mikään ei voinut häiritä. Hän nukkui koko yön läpeensä ilman vessakäyntejä. Joskus, vaikkakinharvoin, häntä häiritsi kuumuus, jota Montse hohkasi etenkin näin kesäkuumalla.

Vapaapäivinään Nicolas salli itselleen puolisen tuntia rauhallista loikoilua sängyllä ja asioiden mietiskelyä. Näinä aamuhetkinään hän järjesteli elämäänsä järjelliseen ja ymmärrettävään muotoon. Ei siksi, että hänen tähänastinen elämänsä olisi ollut kovin sekavaa tai synnillistä, mutta muutama häpeäpilkku siihen kyllä mahtui. Juuri näiden työstämiseen Nicolas oli käyttänyt aamuhetkensä jo monien vuosien ajan. Ripittäytymässä hän ei ollut käynyt sitten Francon kuoleman. Sinä vuonna papiksi oli nimitetty nuori pojankoltiainen, eikä heidän maailmankatsomuksensa olleet käyneet yksiin. Siksi Nicolas oli myös lopettanut kokonaan messussa käymisen.

Kuusi kolmekymmentäkolme Nicolas pudotti särkevät jalkansa lattialle ja laahusti kylpyhuoneeseen. Hän pesi itsensä miltei kylmällä vedellä, mikä toi mieleen peseytymisen vuoristopurossa joskus kauan sitten lapsena. Kuivatessaan itseään, hän aukaisi ikkunan nauttien lauhkean tuulen hyväilystä kostealla iholla. Tuuli nousi pitkin Besósjoen uomaa, aina mereltä asti, ja tähän aikaan aamusta se oli vielä miellyttävän raikas, varsinkin suihkun jälkeen.

Aiemmin Montse oli herännyt valmistamaan miehelleen aamiaisen, mutta leikkauksen jälkeen Nicolas oli väittänyt pystyvänsä selviytymään siitä aivan hyvin itsekin. Oli vaimon terveyden kannalta parempi, jos tämä nukkuisi pidempään aamuisin. Se oli hyvä ratkaisu myös Nicolaksen oman mielenterveyden kannalta. Kireä vaimo aamutuimaan ei lainkaan edesauttaisi häntä saavuttamaan sitä harmoniaa, jota hän niin kovasti tavoitteli näinä aamun rauhallisina hetkinään.

Oli tarvittu jonkin verran tarmokasta suostuttelua, jotta Montsen pää oli saatu kääntymään. Sitten siitä oli tullut tapa ja jo seitsemän vuotta Nicolas oli hoitanut aamutoimensa täysin itsenäisesti.

Aluksi kahvin keittäminen ja munakkaan paisto tuntuivat hänestä ylipääsemättömän vaikeilta toimenpiteiltä, mutta sittemmin hän oli laajentanut osaamistaan perunamunakkaaseen, paistettuihin makkaroihin sekä pekoniin. Nykyisin hän tunsi tiettyä ylpeyttä osaamisestaan, tosin hänen ruokahalunsa oli supistunut miltei vain kahviin ja voileipään samalla, kun hänen atleettinen vartalonsa oli menettänyt vuosien saatossa vetreyttään ja lihasmassaansa.

Alumiininen mutteripannu sihahti kuusi neljäkymmentäseitsemän, ja kahtatoista minuuttia yli seitsemän Nicolas oli jo ulko-ovella valmiina lähtemään töihin. Sitä ennen hän oli pinonnut käyttämänsä astiat siististi tiskialtaaseen ja pyyhkinyt pöydän, sekä käynyt makuuhuoneessa hyvästelemässä nukkuvan vaimonsa.

Plataanipuiden varjostama katu oli leveä ja lyhyt. Se laskeutui kohti tehtaan vanhaa pääovea. Tämä pääovi sijaitsi alkuperäisessä tehdasrakennuksessa, jonka nykyisen johtajan isoisä oli rakennuttanut. Sisäänkäynti oli mahtipontinen - suhteeton verrattuna itse rakennukseen - ja sijoittui täsmälleen kadun oletetun keskiviivan kohdalle. Vuosikymmeniä sitten näky olikin ollut vaikuttava. Nicolas muisti hyvin, millainen näkymä oli ollut hänen lapsuudessaan. Nykyisin täyteen mittaansa kasvaneet plataanipuut peittivät tehdasrakennuksen osittain ja pilasivat vaikutelman.

Isoisän aikojen jälkeen tehdas oli paisunut kuin pullataikina. Vanhaa pääkonttoria oli laajennettu useaan otteeseen ja sen lähiympäristöön oli noussut uusia ja taas uusia tehdashalleja, jotka olivat vallanneet korttelin toisensa jälkeen kuivan joenuoman läheisyydessä. Nykyinen pääovi oli uudessa siivessä ja se oli huomattavasti vaatimattomampi, lasitettu teräsovi.

Kadun vastakkaisessa päässä, kukkulan laella, oli tehtaan perustajan entinen asunto. Se oli koristeellinen, muttei liian mahtipontinen, huvilamainen rakennus. Talo oli kaksikerroksinen ja sen erikoispiirteenä oli katettu terassi, joka kiersi koko rakennuksenympäri. Vaikka sitä ei tehtaalta katsottuna hahmottanutkaan, tämä talo sijaitsi kukkulan korkeimmalla kohdalla. Aikanaan sieltä oli hyvät näköalat niin vuorille itään kuin eteläiseen laaksoon viininviljelyksille, sekä länteen Besós-joelle. Nykyisin kerrostalot peittivät näkymät etelään ja länteen. Kaksikymmentä vuotta sitten huvila oli muutettu yksiöiksi ja kaksioiksi, ja vuokrattu tehtaan työntekijöille.

Molemmin puolin katua oli kymmenkunta pientä omakotitaloa, jotka oli rakennettu samoihin aikoihin kuin huvilakin. Valmistuttuaan ne olivat olleet uusinta uutta kaikkine mukavuuksineen - sisävessoineen ja moderneine keittiöineen - mutta tänä päivänä ne olivat jo melko ränsistyneitä. Tuolloin, vanhoina hyvinä aikoina, niitä oli vuokrattu vain ja ainoastaan tehtaan ylimmälle johdolle.

Nicolas asui yhdessä näistä taloista. Hän oli asunut siinä käytännöllisesti katsoen koko elämänsä. Hänen vanhempansa olivat muuttaneet siihen joitakin vuosia Nicolaksen syntymän jälkeen. Nicolaksen isä oli tuolloin tullut tehtaalle töihin nuorena insinöörinä ja koko perhe oli muuttanut Sevillasta hänen mukanaan tähän kaukaiseen ja outoon maakuntaan.

Nicolas oli tavallaan varttunut tehtaalla. Äidin kanssa käytiin viemässä isälle eväitä, kun tämä jäi ylitöihin. Ostokset tehtiin puodissa, tehtaan omistamassa kiinteistössä, josta sai ostaa elintarvikkeita luotolla. Ostokset kirjattiin ylös mustakantiseen kirjaan ja vähennettiin kuukausittain isän palkasta. Sukulaisille soitettiin - silloin harvoin, kun soitettiin - tehtaan eteisaulan puhelimesta.

Sitä puhelinta ei enää ollut, eikä ollut puotiakaan. Vanha eteisaula oli muutettu varastoksi, missä säilytettiin käytöstä poistettuja toimistokalusteita ja puodin tilalle oli tullut baari, jossa ylityövuorolaisille tarjottiin firman puolesta ateria iltayhdeksältä.

Isällä oli työhuoneensa vanhan siiven toisessa kerroksessa. Nicolas muisti tarkalleen millainen tuo huone oli ollut. Ovea vastapäätä oli kaksi korkeaa ikkunaa, joiden väliin oli ripustettu Generalísimon valokuva. Neljästä vastakkain asetellusta työpöydästä vasemmankäden ikkunanpuolimmainen oli isän. Huoneessa tuoksui tupakalta ja spriikopioilta.

Pöydällä oli aina paljon papereita ja piirustuksia, hienoja puisia lyijykyniä ja mustekynä, sekä isän vanha ja kulunut laskutikku...
mehr

Autor

Nimeni on Pau Valent. Olen syntyjäni suomalainen mutta vakaumukseltani eurooppalainen. Olen asunut monissa eri paikoissa ja matkustellut paljon.

Innostukseni kirjoittamiseen syttyi joi kansakoulussa voitettuani kirjoituskilpailun. Silloin päätin vakaasti, että minusta tulisi isona kirjailija. Ensimmäisten epäonnistuneiden yritysten jälkeen kuitenkin huomasin, että ensin olisi elettävä asiat joista haluaa kirjoittaa.

Tämä suunnitelmani kehittyä kirjailijaksi oli sinänsä hyvä, mutta jossain vaiheessa huomasin, että olisi myös alettava kirjoittaa, mikäli haluaisi saada jotakin julkaistua.

Tämän prosessin tuloksena syntyi esikoisteokseni: Viimeinen syksy. Julkaistu 2017. Vuonna 2019 julkaisin toisen teoksen: Eväsretki matonkudeniitylle. Marraskuussa 2021 ilmestyi kolmas teos Bonsaipuun juurella.

Tarinoissani paha saa kuitenkin aina palkkansa, ja hyvä ihmiset saavat jatkaa tavallista, arkipäiväistä elämäänsä.