Produkt
KlappentextMurha siirtolapuutarhassa paljastaa ihmismielen pahuuden.
Syksy ruotsalaisessa Lundin yliopistokaupungissa. Siirtolapuutarhassa omenapuut notkuvat hedelmistä ja kukkapenkeissä loistavat asterit ja kehäkukat. Rauha rikkoontuu, kun yhdestä puutarhan mökeistä löytyy karmealla tavalla murhattu mies. Uhri vaikuttaa olleen kaikkien rakastama: sitoutunut sosiaalityöntekijä ja oikea mallikansalainen. Komisario Sara Vallén kuitenkin epäilee, että miehellä on ollut pimeäkin puoli ¿ onhan joku halunnut tämän hengiltä. Mitä syvemmälle Sara ja hänen kollegansa penkovat vainajan menneisyyttä, sitä synkempiä salaisuuksia nousee päivänvaloon. Samaan aikaan Sara taistelee omien ongelmiensa kanssa, ja oikeusprosessi väkivaltaista ex-kumppania vastaan repii auki vanhat haavat.
Oikeudentuoja on Sara Vallénista kertovan rikossarjan toinen osa, mutta sen voi lukea myös itsenäisenä teoksena. Koukuttava teos on ollut Ruotsin Storytel Awards -ehdokkaana. Sahlströmin dekkareita on kuvattu uskottaviksi ja asiasisällöltään paikkansapitäviksi rikosromaaneiksi.
-

Details
ISBN/GTIN978-87-27-02677-0
ProduktartTaschenbuch
EinbandartKartoniert, Paperback
Verlag
Erscheinungsjahr2023
Erscheinungsdatum04.04.2023
ReiheSara Vallén
Reihen-Nr.2
Seiten414 Seiten
SpracheFinnisch
MasseBreite 145 mm, Höhe 220 mm, Dicke 29 mm
Gewicht614 g
Artikel-Nr.60328699
Rubriken
GenreKrimi/Spannung TB