Produkt
KlappentextKesä 2020 ei kokonaan, toiveista huolimatta, sammuttanutkaan pandemiaa, vaan syksyllä se nosti taas päätään ja alkoi vähitellen riehua entistä raivokkaammin. Samoja sulku-ja rajoitustoimia otettiin käyttöön kuin edellisenä keväänä. Kirjastot (rajoitetusti), ravintolat, baarit, uimahallit, kuntosalit ja osa kouluista ym. suljettiin. Kokoontumisia sekä ulkona että sisätiloissa rajoitettiin. Tuli maskipakko kauppoihin, liikennevälineisiin ja kaikkiin julkisiin tiloihin. Etätyöt jatkuivat. Ihmiset kärvistelivät taas samojen ongelmien parissa kuin vuosi aikaisemmin: uupumisen, yksinäisyyden ja masennuksen kourissa kärsien. Kesää kohden kuitenkin tartunta-ja kuolleisuusluvut alkoivat taas laskea. Ahkeralla rokottamisella lienee myös osuutensa asiaan. Kesän lähestyessä rajoituksia alettiin vähitellen taas purkaa ja elämäpikkuhiljaa vapautui.Ensi syksystä emme taas tiedä, josko joku uusi muuntovirus alkaa taas maatamme kurittaa ja iskee kolmas aalto. Emmehän tiedä elämästä etukäteen muutenkaan. Eläkäämme siis tässä hetkessänauttien kesästä ja siitä, mitä meillä on: valoa, lämpöä ja aurinkoa!
Details
ISBN/GTIN978-952-80-4729-2
ProduktartBuch
EinbandartKartoniert, Paperback
Verlag
Erscheinungsjahr2021
Erscheinungsdatum15.07.2021
ReiheKoronapäiväkirja
Reihen-Nr.2
Seiten244 Seiten
SpracheFinnisch
MasseBreite 148 mm, Höhe 210 mm, Dicke 18 mm
Gewicht359 g
Artikel-Nr.58302377
Rubriken
GenreGeschichte/Politik