Produkt
KlappentextKaikki tietävät, mitä tapahtui kauan sitten kaukaisessa galaksissa. Harva kuitenkin tietää, mitä vielä kauempana tapahtui, lähempänä nykyaikaa.Luksusristeilijältä järkyttävän huonokuntoiselle Jamleelle ystäviensä kanssa kesken ankaran juhlinnan päätynyt Derwen Calland saa selvittyään kuulla tuhlanneensa puolet omaisuudestaan kyseiseen hylkyyn ja loput jo hukkaamaansa aarrekarttaan. Aivan kuin siinä ei olisi tarpeeksi, Calland on huppelissa ollessaan määrännyt tekoälyn lukitsemaan Jamleen hallinta- ja viestintälaitteet. Ainut tapa päästä kotiin tai kutsua apua on selvittää hänen keksimänsä arvoitus. Jamleen tekoäly ei Callandin ja muiden yllätykseksi vapauta lukitusta ratkaisussa määrätyn tehtävän suorittamisen jälkeen. Heidän on odotettava olematonta alusta ja sen mukana tulevia olemattomia henkilöitä. Vastoin jumissa oloon tuskastuneiden oletusta paikalle todella ilmestyy kaikista rekistereistä puuttuva throxxarluokan yksikkö. Tuhansia vuosia kuolleina olleiden ja Caialille haluavien Amaca ja Thelez Vacalain tultua aiemmin eläneen Ridea Vacalai-Dresin kanssa vierailulle Jamleella olijat tiesivät aluksensa tekoälyn olleen oikeassa myös näiden suhteen. Caialin sijainti on väistämättä paljastumassa muille roduille. Ensimmäiset planeetalle saapuvat vieraat ovat ammoin me-gehtyneiksi luullut Flacin neuvoston puheenjohtaja Utle Qarhag, laivaston komentaja Celmar Vacalai, tämän neuvonantaja Ziv Op, lähettiläs Dricia Vacalai ja flacellaanien historian kuuluisin hävittäjälentäjä Marna Lacee.
Details
ISBN/GTIN978-952-80-5065-0
ProduktartBuch
EinbandartGebunden
Verlag
Erscheinungsjahr2021
Erscheinungsdatum02.11.2021
ReiheFLAC
Reihen-Nr.8
Seiten608 Seiten
SpracheFinnisch
MasseBreite 125 mm, Höhe 196 mm, Dicke 40 mm
Gewicht722 g
Artikel-Nr.58558007
Rubriken
GenreSF/Fantasy HC